Kahta en vaihda eli reissurutiinit

Tyttöjen täti ja hänen miehensä asuvat Helsingissä. Vierailut heidän luokseen ovat jälkikasvun parissa suuresti odotettuja ja jännitettyjä tapahtumia. Pari edellistä päivää menee sekoillessa ja automatkalla ehtii kysyä noin tuhat kertaa "Joko ollaan perillä?". Tarjosin lapsille kourallisen nallekarkkeja vastineeksi siitä, että lopettavat kyseisen kysymyksen esittämisen. Homma toimi yllättävän hyvin - tavallaan. Karkit syötyään he siirtyivät kysymykseen "Miksi täti ja mies asuvat niin kaukana?"

Vierailuille on alkanut muodostua tietyt rutiinit, jotka on täysin välttämätöntä mahduttaa ohjelmaan. Sen lisäksi, että noin yleisesti on tosi siistiä olla kerrostalossa, niin Helsingissä erityisen mahtavaa on:

• leikit läheisessä uudistetussa leikkipuistossa (satoi tai paistoi)
• Turilas&Jäärä VHS-kasetilta
• muuta viihdettä Netflixistä
• vähintään 20 kierrosta Unoa
• suklaamurot aamiaisella. 

Me aikuiset saamme pääsääntöisesti hyvää seuraa, ruokaa ja juomaa, muusta ohjelmassa emme ole niin kranttuja. 

Viimeisimmällä Helsingin retkellä koeajoimme uuden rutiinin. Tätilän Nanny Crew otti lapset hoiviinsa ja nukutti heidät 100% onnistuneesti, kun Miehen kanssa juhlimme rakkaan ystävän pyöreitä vuosia. Tämä palvelu otetaan välittömästi Helsingin reissujen rutiiniohjelmaan mukaan, aivan mahtavaa! 

Terveiset vielä kaikille parhaille tyypeille sekä kiitos ja anteeksi naapurit, meillä nyt vaan on tapana laulaa kuorosovitus Bohemian Rhapsodysta. Sen minkä sävellajissa ja pieleen mennessä rytmissä menetämme, väkevässä tulkinnassa paikkaamme. Aijai, poskiin sattuu aina yhtä paljon.