3.12.2014

Joulupuu on rakenteilla

Jouluun liittyy paljon kivaa tekemistä ja tunnelmaa. Meidän perheen joulukuvioihin kuuluu mm. kauneimmat joululaulut lähikirkossa, Miehen tädin leivonnaislähetyksen malttamaton odottelu ja jouluaaton iltapäiväkahvit laajennetussa perhepiirissä, kun joulupukki saattaa saapua juuri niihin aikoihin ovelle.



Viime vuosina joulufiilistelyyni on kuulunut Joulupuu-keräykseen osallistuminen (Kuopion Joulupuu-keräys). Nuorkauppakamari yhdessä paikallisen sosiaalitoimen kanssa kerää lahjoja lähiseutujen vähävaraisiin perheisiin. Lahjoittaja voi valita, minkä ikäiselle tytölle tai pojalle lahjan ostaa. Joulupuu-keräykseen otetaan vain uusia leluja. Lelun sijaan voi murkulle ostaa leffaliput tai lahjakortin vaatekauppaan. Olen saanut työpaikallani kollegat houkuteltua mukaan, kerätään taas tänä vuonna kimpassa säkillinen lahjoja. Joulupuu-keräyksestä tykkään erityisesti siksi, että apu menee lähelle eikä hallinnointikuluja ole merkittävästi, vaan paketit menevät suoraan perheisiin. Joulussahan ylivoimaisesti parasta on lasten ilo. Jos jouluilon pilkahduksen voin jollekin lapselle tätä kautta suoda, niin se on huippu juttu!

Joulun aikaan on lukemattomia muitakin keräyksiä Pelastusarmeijan padoista isojen järjestöjen kamppiksiin. Facebookista löytyy ryhmät Avustuksia vähävaraisille tai Jouluapua, missä perheet kertovat tarpeitaan. Apupaketteja voi lähettää tai viedä perille. Facen ryhmissä pyydetään kaikenlaista jouluruuasta pesuaineisiin, talvikengistä My Little Poneihin.

Muiden auttamisessa kannattaa pitää kirkkaana mielessä, että jokainen auttaa omalla tavallaan ja omien resurssiensa rajoissa. On varmasti aina joku, joka lahjoittaa enemmän rahaa tai joka virkkaa tuhat peittoa maailman orvoille, alastomille lapsille. Kun auttaa ensin itseään ja antaa vasta sen jälkeen sopivan määrän aikaa tai rahaa muille, on kaikilla parempi mieli.

Osallistutko sinä joulun aikaan keräykseen tai apuprojekteihin?

2 kommenttia:

  1. Osallistuin täällä tuohon samaiseen joulupuu-keräykseen. Selitin asiaaa pienelle taaperollekin, joka oletettavasti itse kylpee paketeissa aattona. Tuskin hän vielä ymmärsi viieraalle pikkupojalle menevän paketin ideaa mutta ehkä jonain vuonna. Joulunodotusta, palaillaan! Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että muitakin innokkaita on! Vaikka muutaman kerran jouluna pettyi, kun ei saanut just sitä tai tätä, niin ei itselläkään ole oikeasti kokemusta siitä, että ei saisi yhtään pakettia.

      Mukavaa joulun aikaa sinnekin!

      Poista

Mitäpä tuumit? Kerro kernaasti.