6.8.2014

Lomaltapaluusyndrooma

Töissä en näemmä ole ainoa, joka haluaisi olla jossain muualla ja jota tuntuu vähän (?) masentavan. Alkaisi vaan syysmyrskyt ja pakkaset, saadaan työmotivaatiot kuntoon! Eihän tuolla voi edes lenkkeillä, kun lämpöhalvaus uhkaa jo 3 kilsan kohdalla.

Kuva täältä

Lomaltapaluuankeus tuntuu ja näkyy muuallakin. Päiväkodissa eräs täti totesi suoraan: "Kaikkihan me ollaan täällä ihan pihalla! Lapset kyllä hoidetaan, mutta aikamoista sähellystä tämä on." On tullut uusia aikuisia ja uusia lapsia. Henkilökuntakaan ei tiedä, ketkä ovat uusia kollegoita ja ketkä ovat tutustujien vanhempia.

Ensimmäiset hoitopäivät olivat lapsille aika raskaita. En tiedä osaako nuorempi kaivata omahoitajaansa, joka ei enää jatka päiväkodissa. Huolettaa, uskaltaako hän hakeutua kenenkään syliin, kun on paha mieli. Melkein 5-vuotias Touhukas selvästi kaipaa omaa tätiään, joka palailee vasta ensi viikolla töihin. Kumpikaan ei aamulla halua lähteä päiväkotiin, itkeskely alkaa jo kotona. Vastaavasti iltapäivällä niitä ei meinaa saada kotiin, joten tuskin päiväkotipäivä dramaattisesta aamusta huolimatta pelkkää kärsimystä on.

Huoh. Kunhan tästä viikosta selvitään, hoen itselleni. Ehkä ensi viikolla on kaikilla reippaampi meininki.

10 kommenttia:

  1. Huh, ymmärrän hyvin! Mutta viikko on jo voiton puolella, jos koitetaan ajatella sen positiivisen kautta! Tsempit koko poppoolle!

    VastaaPoista
  2. Enää kaksi päivää! Kestää, kestää...!

    VastaaPoista
  3. Kestää, kestää... 5-20 herätyksen yöunet tekevät vaikeaksi löytää ajatusta ilon kautta, mutta jospa sitten ensi viikolla? Ehkä aavistuksen tätä olotilaani liioittelen, "ihanaksi arjeksi" en kuitenkaan voi vielä hehkuttaa.

    VastaaPoista
  4. Voi että. Aika samoissa fiiliksissä mennään täälläkin, pojilla alkoi maanantaina hoito täysin uudessa paikassa, jonne pääsi tutustumaan yhden aamupäivän verran kesäkuussa. Pienempää harmittaa myös. että isoveli on isojen ryhmässä, ovat samoissa jutuissa vain pihalla. Onneksi nämäkin viikot loppuu aikanaan, jaksetaan vielä hetki...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä viikolla on päiväkotiin jääminen mennyt jo paremmin. Joko teidän pojat on tottuneet uuteen päiväkotiin?

      Poista
    2. Joo, alkaa sujua. Isompihan jäikin ihan mielellään hoitoon, pienemmällä on ollut tiukempaa. Ja sit kun siellä on niitä muita itkuisia, niin se jotenkin tarttuu. Eiköhän tää tästä, tällä viikolla ei ole tullut vielä yhtään itkua.

      Poista
  5. Meilläkin on päiväkodissa ollut aika sekavaa menoa, kun olen pojan vienyt ja hakenut, mutta eiköhän ne rytmit vielä sielläkin palaudu :) Syksyä tai edes vähän viilennystä kyllä jo kaivataan täälläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekavuus on vähentynyt, itkut lisääntyneet... Tutustujien äidit ja isät ovat häipyneet omille teilleen ja osa pienemmistä lapsista tuntuu vielä kovasti ikävöivän kotiin. Voihan snif.

      Sadetta tänään, viilennystä ei. Mitähän ihmettä päiväkodissa laitetaan ulos päälle, kun vettä sataa ja lämmintä on +20? Kumpparit ja kesämekko?

      Poista
  6. Toivottavasti nyt on jo parempi fiilis :) Ja ilmatkin viileni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä se tästä vähitellen. Alkushokki oli kova!!!

      Poista

Mitäpä tuumit? Kerro kernaasti.