19.5.2013

Möyhennettävänä, aah!

Rakastettavasti outo ystäväni tutustutti minut kirjallisuuden klassikkosarjaan nimeltä Remo, kun polkumme yhtyivät toviksi kämppiksinä. Remot ovat B-luokan action-pokkareita miehille. Juoni menee jota kuinkin näin: tilanne on päällä, Remo vetää pahiksia turpaan, iteroidaan n kertaa, kunnes tilanne on ohi. Yksi Remon ylivertaiseksi tekevistä taidoista on taistelulaji sinanju, ja hänen kykynsä lamauttaa henkilö painamalla niskan tiettyä pistettä.

Kun kävin perjantaina työpäivän jälkeen Kuopion Hierojakoululla käsiteltävänä, aloin epäillä, että hierojien koulutukseensa kuuluu sinanju. Lapaluiden uumenista ja polvitaipeista löytyi muutama kohta, jonka painaminen sai kropan jokaisen solun säteilemään lämpöä ja kipua. Hieronta teki niiiiin hyvää!

Perjantaina käsittelyssä oli pohkeet ja selkä. Hieroja teki työnsä oikein hyvin. Juoksijoilta usein pehmennetään penikoita, möyhennetään jalkojen isoja lihaksia, pyöritellään nilkkoja tai hierotaan akillesjänteen seutuja.

Vaikka kys. oppilaitoksessa opiskellaan myös urheiluhierojaksi, ja osana opiskeluja he hierovat oikeita urheilijoita, on suurin osa asiakkaista toimistotyössä jumittuneita ihmisiä. Olen aiemminkin käynyt Kuopiossa ja Pasilassa opiskelijoiden hierottavana. Toki hieronta vaihtelee kovasti tekijänsä mukaan, kerran Pasilassa sattui niin voimakassorminen tyttö, että selkään jäi muutama mustelma, mutta tätä lukuunottamatta omat kokemukseni ovat pelkästään positiivisia. Jos on jotain erityistarpeita ja/tai -vaivoja, vaikkapa nivelien tai nikamien kanssa, kannattanee hakeutua pidemmän uran tehneen hierojan käsittelyyn.

Itseni kaltainen satunnaisessa liikunnassa ja säännöllisessä istumisessa jäykistynyt henkilö saa loistavasti apua opiskelijoiden käsittelyssä. Hieronta sopii myös pienten lasten äideille, jotka roudaavat jälkikasvuaan aina sillä samalla puolella ja kärsivät enemmän tai vähemmän kroonisista niskasäryistä (been there, done that). Hinnat eivät päätä huimaa, ja Kuopiossa käsiteltäväksi pääsee myös viikonloppuisin.

Kuva täältä
Hierojakoulu sponssaa Mutsien Kymppi -proggista muutamalla hierontakerralla. Odotan jo kesäkuulle buukattua seuraavaa kertaa! 

Sinanjuun kannattaa tutustua, sen syviin viisauksiin kuuluvat mm. seuraavat sloganit:
A man who cannot apologize is no man at all.
One cannot fit the ocean into a brandy snifter.

3 kommenttia:

Mitäpä tuumit? Kerro kernaasti.